Hyppää sisältöön

Viktor Hovland sai kovaa kyytiä Las Vegasissa – upea eagle kruunasi päivän

Viktor Hovland tekee vahvaa nousua kohden maailman huippua

Xander Schauffele (-8), Collin Morikawa (-7) ja Viktor Hovland (-6) kirittivät toisensa hurjaan vireeseen Las Vegasin kisan toisena päivänä.

Pelikaverien hyvillä esityksillä on merkitystä omaan peliin, useimmiten positiivisessa mielessä. THE CJ CUP:in toisena päivänä Xander Schauffele, Collin Morikawa ja Viktor Hovland yltyivät menoon, jollaista harvoin nähdään PGA Tourilla.

Scahauffele on ollut rautaisessa syyskunnossa. Tour Championshipissa hän voitti ”tasoituksettoman sarjan”,  US Openissa kalifornialainen taisteli sunnuntaina voitosta, kunnes bogeyjuna suisti hänet loppusuoralla viidenneksi.

Shadow Creekin kentällä kolmikko jätti muut 75 pelaajaa täysin varjoonsa. Kaikkien 78:n pelaajan keskiarvo oli perjantain kierroksella 70,75 lyöntiä. Yhdessä pelanneet nuoret tähdet, joiden keski-ikä on hieman päälle 24 vuoden, iskivät tauluun luvut 64-65-66. Keskiarvoksi tulee siis 65. 

Kun heidän omat tuloksensa pyyhitään pois kaikkien pelaajien keskiarvosta, Schauffele, Morikawa ja Hovland jättivät muita pelaaajia keskimäärin yli 5,8 lyöntiä.

Schauffele johtaa yhteistuloksella -14, Morrikawan (-8) sijoitus on viides ja avauspäivänä epäonnistuneen Hovlandin (75-66,-3) 20:s.

Hovland sai kirivaihteen päälle 16:lla, par-viitosella, jossa hänen kolmas lyöntinsä bunkkerista sokkona reikään nähden löysi tiensä reiän pohjalle.

Hovland (-6) jäi siis ryhmänsä heikoimmaksi huipputuloksestaan huolimatta. Mahdollisuudet kilpailun voittoon 11:n lyönnin takamatkalta kahdella viimeisellä kierroksella ovat marginaaliset. Norjalainen on ollut reilun vuoden mittaisen ammattilaisjaksonsa aikana vakuuttavan hyvä avauksissa ja lähestymisissä.

Viheriön ympäristössä ja putteri kädessä hän oli kaudella 2019-2020 Strokes Gained -tilastolla sijoilla päälle sadan. Näiden osa-alueiden parantaminen avaisi kaikki mahdollisuudet menestymiseen suurissa kilpailuissa ja majoreissa.

Hovlandin tasosta kertoo paljon se, että neljässä pelaamassaan majorissa sijoitukset ovat olleet 12,32,33 ja 13:s. Marraskuun US Mastersissa Viktor Hovland voi olla todella villi kortti – mikäli puttipeli toimii.

Maailmanlistalla hän on jo nyt 29. , yksi 13:sta alle 25-vuotiaasta pelaajasta joka on sadan ensimmäisen joukossa.

Etsi luettavaa