Hyppää sisältöön

Viktor Hovlandin draiveri rikkoontui matkalla Oslosta Hawaiille: ”En voi sanoa olevani yllättynyt”

Viktor Hovland joutuu toisen kerran kahden kuukauden sisällä pelaamaan varadraiverilla.

Norjalaistähden satumaisen huono onni jatkuu. Hawaiille kuusi päivää pelaajan jälkeen saapuneesta bägistä draiveri löytyi kahtena kappaleena!

Maailmanlistalla kahden viimeisen kisan voittojensa avulla seitsemänneksi noussut Viktor Hovland on parillakin mittarilla ennen Sentry Tournament of Championsia kisan ”kuumin kaveri.”

  • Hän on voittanut kaksi viimeksi pelaamaansa kisaa Meksikossa ja Bahamalla
  • Hovland on myös kuumana siitä, että lentoyhtiö hävitti kohtalokkain seurauksin hänen mailansa

Kerrataanpa tapahtumia:

Meksikon kisaan valmistautuminen marraskuussa Mayakobassa meni mönkään Danny Leen kokeiltua luvan saatuaan norjalaisen Ping 425 draiveria.

Varsi napsahti poikki, apuun Hovland samalla merkillä pelaavan John Hahnin varamaila. Yhteistyö varreltaan hieman lyhyemmän ja erilaisen kaaren antaneen työkalun kanssa tuotti ikimuistoisen ja yllättävänkin voiton.

Hovland jatkoi kyseisellä mailalla voittokulkuaan myös Tigerin kutsukisassa Bahamalla joulukuun alussa.

Sanotaan, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan. Hovland voi olla eri mieltä. Hänen matkatessaan Hawaiille reittiä Oslo-Pariisi-Seattle-Mauin saari, lentoyhtiö Delta hävitti Hovlandin mailasuojan sisältöineen. 

Hän sai ne lopulta haltuunsa Hawaiin aikaa tiistai-iltana, mutta Mr Murphy piti norjalaista otteessaan. Hovland julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa hän näyttää bägiään ja poikki mennyttä draiverin vartta.

Clubs received. https://t.co/feVKvpYyvV

Ennen kilpailun alkua hän ehti pelata muilla omilla varusteillaan Plantation Coursen vain kertaalleen.

Siitä, minkä draiverin Hovland välinevalmistajaltaan saa, ei tätä kirjoitettaessa vielä ollut tiedossa.  Pingin pääkonttorista Arizonasta lentomatkaa Mauin saarelle on noin viisi tuntia, joten reilun 30 tunnin varoitusajalla samoilla mitoilla varustetun draiverin uskoisi ehtivän maailman kuumimpiin pelaajiin lukeutuvan bägiin.

Hovland lähtee Sentry Tournament of Champions kisan avauskierrokselle torstaina kello 21.50 Suomen aikaa yhdessä Brooks Koepkan kanssa. 

Viktor Hovland on toistaiseksi saavuttanut kaikki PGA Tourin ykköstilansa USA:n ulkopuolella ( 2x Meksiko, 1x Puerto Rico) sekä Tourin ohjelmistoon ylimääräisenä kisana pelattavan Hero World Challengen Bahamalla.

Sarjan jatkaminen USA:n mantereen ulkopuolella Hawaiilla sopisi mainiosti jatkoksi jo saavutetuille ykköstiloille.

Tulospalvelu

Silmävamma päätti pelit US Openissa

Kun huonosta tuurista puhutaan, Viktor Hovlandin osalta listaan on lisättävä silmävamma US Openista edelliskesältä.
Norjalaisen harjoitellessa ennen toista kierrostaan bunkkerissa, hiekanjyväsiä lensi oman lyönnin pöllähdyksestä silmään.

Hovland lähti silmäänsä siristellen kierrokselle, mutta joutui jättämään kisan kesken muutaman reiän pelattuaan.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Viktor Hovland (@viktor_hovland) jakama julkaisu

Etsi luettavaa