Hyppää sisältöön

Vivienne Player on kuollut – Gary Player julkaisi koskettavan kirjoituksen puolisostaan

Vivienne ja Gary Player ehtivät olla naimissa 64 vuotta.

Vivienne Player on menehtynyt haimasyöpään. Golfin legendoihin lukeutuva Gary Player kuvaili muistokirjoituksessa kauniisti edesmennyttä vaimoaan.

Gary Playerin vaimo Vivienne Player on kuollut. Golfin suurimpiin nimiin lukeutuva Player, 85, julkaisi vaimonsa poismenon johdosta koskettavan muistokirjoituksen sosiaalisen median kanavissaan.

Player, joka kuvaili vaimoaan lapsuuden tyttöystäväkseen, kalliokseen ja sieluntoverikseen, kertoi Viviennen menehtyneen haimasyöpään. Lehtitietojen mukaan hänellä diagnosoitiin syöpä vuosi sitten kesäkuussa.

Pari ehti olla naimisissa 64 vuotta, mutta yhteistä taivalta pari kulki sitäkin pidemmän ajan.

”Vivienne on ollut pysyvästi elemässäni siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäisen kerran näin hänet ollessani 14-vuotias”, Player kirjoitti.

”Hän tuki uraani täysin ja kasvatti kuusi lastamme käytännössä yksin, kun kiersin ympäri maailmaa pelaamassa golfia. Hän oli uskollinen vaimo, rakastava äiti, isoäiti ja isoisoäiti sekä ihmeellinen ihminen, joka välitti niin paljon muista ja eli elämänsä muita palvellen”, Player kuvaili.

Gary Player kertoi, että Viviennelta hän oppi sellaiset arvot kuten rakkauden, uskollisuuden ja luottamuksen.

”Hän opetti lapsillemme nuo samat arvot, heitä siunattiiin sellaisella äidillä, joka eli noiden arvojen mukaan viikon jokaisena päivänä”, Player kirjoitti.

Tässä Gary Playerin koskettava päivitys vaimonsa poismenon jälkeen:

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön GARY PLAYER (@gary.player) jakama julkaisu

”Kun ensimmäisen kerran tapasimme, se oli rakkautta ensisilmäyksellä, ja siitä tuli elämänpituinen rakkaustarina. Uskon, että tarina jatkuu silloin, kun olemme lopullisesti jälleen yhdessä.”

”Siihen asti jään kaipaamaan suuresti Viviäni.”

Etsi luettavaa